Otsikko: Kuukauden levy

RADIOPUHELIMET: Oulu on kaupungin nimi

Kuukauden levyt:

Vuosi 2018
Vuosi 2017
Vuosi 2016
Vuosi 2015
Vuosi 2014
Vuosi 2013
Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010
Vuosi 2009
Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003

Vuosi 2002
  Tammikuu 2002
  Helmikuu 2002
  Maaliskuu 2002
  Huhtikuu 2002
  Toukokuu 2002
  Kesäkuu 2002
   Heinäkuu 2002
  Elokuu 2002
  Syyskuu 2002
  Lokakuu 2002
  Marraskuu 2002
  Joulukuu 2002

Vuosi 2001

RADIOPUHELIMET: Oulu on kaupungin nimi

Radiopuhelimet vie toiseksi uusimmalla levyllään kuuntelijat peräpohjalaisen ihmisen sielunmaisemaan. Kantaaottavat sanoitukset eivät yritäkään puuttua maapallon epäkohtiin, vaan keskittyvät asioihin, joihin yhtyeellä on oikeasti jonkinlainen kosketus. Radiopuhelimet ei koskaan ole ollut elvistely-yhtye. Kappaleessaan 1986/2000? Radiopuhelimet summaavat uransa ja sanoitus kuvaa hyvin sitä asennetta, josta useat muut yhtyeet voisivat jotain oppia. Perinteisesti musiikki on voimasoiton, funkin ja HC:n hioutunutta kokonaisuutta. Viimeisessä kappaleessa Hailuoto vierailevana huilistina pistäytyy eräs Jimi Tenor, homma toimii kympillä. Jos olet viettänyt Hailuodossa hämäriä loppukesän öitä, tiedät mistä laulussa on kyse. Ja vielä lopuksi levyraatityyliin; tätä levyä on kiva tanssia ja sanoista saa selvää.

-Tapani

14,90 € (CD)

  Radiopuhelimet.net

Äänilevyjen erikoisliike Levy-Eskot - Kauppakatu 27, 80100 Joensuu, puh. (013) 228 292, 0400 960 910

Sitefactory Oy