Otsikko: Kuukauden levy

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Kuukauden levyt:

Vuosi 2017
Vuosi 2016

Vuosi 2015
   Tammikuu 2015
  Helmikuu 2015
  Maaliskuu 2015
  Huhtikuu 2015
  Toukokuu 2015
  Kesäkuu 2015
  Heinäkuu 2015
  Elokuu 2015
  Syyskuu 2015
  Lokakuu 2015
  Marraskuu 2015
  Joulukuu 2015

Vuosi 2014
Vuosi 2013
Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010
Vuosi 2009
Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosi 2002
Vuosi 2001

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Itse en lue kirjoja kovinkaan usein, joten minulle tärkeää on lukemisen helppous. Kronologisesti etenevää Täältä pohjoiseen -kirjaa on miellyttävä lukea sen selkeyden ansiosta. Luin teosta aluksi muutaman sivun ja se oli menoa saman tien.

Infernon toimittajana tutuksi tulleen Matti Riekin kirjoittama kirja esittelee Muhokselta lähtöisin olevan Sentencedin tarinan bändin jäsenten sekä taustalla vaikuttaneiden ihmisten kertomana. Kuusitoista vuotta toiminut ja huipulla uransa vuonna 2005 päättänyt Sentenced oli suomalaisen metallimusiikin uranuurtajia ja bändin tarina ansaitsee pääsyn kansien väliin. Ääneen pääsevät lopetushetkellä bändissä vaikuttaneiden muusikoiden lisäksi aiemmat bändijäsenet sekä taustalla vaikuttaneita henkilöitä tuottajista lapsuuden kavereihin.

Viidentoista ikävuoden molemmin puolin olleet nuorukaiset Lari Kylmänen, Miika Tenkula ja Tuure Heikkilä perustivat Sentencedin esikuvinaan mm. Death, Morbid angel ja Obituary. Sami Lopakka liittyi toiseksi kitaristiksi pian perustamisen jälkeen ja rumpaliksi Heikkilän tilalle tuli Vesa Ranta. 1990-luvun alkupuolella uusiin bändeihin tutustuttiin keikkojen lisäksi ns. tape tradingin avulla, jossa demokasetteja vaihdettiin postitse samanhenkisten musadiggailijoiden kanssa. Bändin ensimmäinen demo When Death Joins Us julkaistiin marraskuussa 1990 ja kansainväliseksi levinneen nauhojen vaihdon seurauksena Sentencedille alkoi tipahdella demo-tilauksia Yhdysvaltoja ja Etelä-Amerikkaa myöten. Myös ensimmäinen levytyssopimus Trash-recordsille syntyi pitkälti nauhojen postittelun ansiosta.

Suosio kasvoi pikkuhiljaa suurempiin mittoihin ja viimeistään vuonna 1996 ilmestyneen Down-albumin myötä oli selvää, että Sentenced kiertää jatkossa muitakin kuin kotimaan keikkapaikkoja. Pitkään monien erilaisten vaikeuksien kanssa painiskelleen bändin "hautajaisia" vietettiin lokakuussa 2005 Oulun Club Teatriassa kotimaisten ja ympäri maailmaa saapuneiden ulkomaisten fanien todistaessa viimeistä keikkaa.

Kirjaa lukiessa mieleen tarttuu paljon pieniä yksityiskohtia niin uran alkutaipaleelta ensimmäisistä studio- ja keikkakokemuksista kuin myös miehistönvaihdoksista ja ulkomaan kiertueistakin. Aistittavissa on, että tätä kirjaa on tehty hyvällä yhteishengellä ja Riekin tapa käsitellä yhtyettä on ennen kaikkea arvostava.

Miikka Tenkulan lahjakkuus kitaristina ja säveltäjänä huomattiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja bändiin vuonna 1991 liittynyttä Taneli Jarvaa kuvailtiin bändikavereiden toimesta löydöksi, jollaista toista ei Suomesta löydy. Kiertueilla kokonaisuutta kasassa pitänyt komppikitaristi Sami Lopakka otti Down-albumin aikoihin suurempaa vastuuta sanoituspuolesta ja sai kiitosta suorapuheisuudestaan. Erilaisten kielikuvien muodostaminen ei ollut hänen juttunsa, vaan synkistäkin aiheista kuten itsemurha tai masennus puhuttiin sanoituksissa avoimesti. Iron Maidenin Piece of Mind -albumista heavysysäyksen saanut Vesa Ranta kunnostautui tarkan rumputyöskentelyn lisäksi myös viimeisten albumien kansitaiteen tekijänä. 1996 yhtyeeseen liittynyt laulaja Ville Laihiala toi energisyydellään lisävaihteen Sentencedin melodisemman ja rokkaavamman aikakauden tuotoksiin ja Jarvan tilalle bassoon varteen asettunut Sami Kukkohovi vakuutti ensilevytyksestä lähtien bändikaverinsa ammattitaidollaan.

Täältä pohjoiseen -kirjassa osansa saavat kertomukset teinipoikien uhosta, aktiivisesti treenaavasta ja mainettaan jatkuvasti kasvattaneesta yhtyeestä ja perheellisten miesten koti-ikävästä pitkillä ulkomaan kiertueilla. Kirja avaa lukijoille uran varrelta niin positiisivia kokemuksia kuin myös niitä ikävimpiä, kuten Miika Tenkulan kuolemaan liittyneitä tapahtumia. Vahva lukukemus, suosittelen.

-Tommi

à 29,95 € (kirja)

Äänilevyjen erikoisliike Levy-Eskot - Kauppakatu 27, 80100 Joensuu, puh. (013) 228 292, 0400 960 910

Sitefactory Oy